Uutiset

Emäsalon Lenkki lähtee uudelle reitille puolimatkantasoituksella

Turvallisuuden takaamiseksi Emäsalon Lenkki purjehditaan 28.–29.5.2011 Haminansalmen kautta, häiritsemättä Kustaanmiekan laivaliikennettä. Toinen uutuus on lähtöjärjestys puolimatkantasoituksella.

Tutustu Emäsalon Lenkin tuoreisiin kilpailusivuihin. Siellä voit myös osallistua keskusteluun kilpailun ympärillä.

Uusi Kuninkaansaaren itäpuolinen reitti lisää purjehtijoille haastetta. Kustaanmiekan läpi purjehtii paljon kauppa-aluksia, joiden kanssa on ollut viime vuosina useita liian tiukkoja ohituksia. Helsingin Työväen Pursiseura ry haluaa taata kaikille osallistujille mahdollisimman turvallisen kilpapurjehduskokemuksen ja sen vuoksi reittimuutos. Toivomme purjehtijoilta ymmärrystä muutoksen suhteen.

Puolimatkan tasoitus vähentää lähtöruuhkaa ja tiivistää maaliintuloa

Veneitä lähetetään 28.5. klo 16 alkaen matkaan 30 mpk:n matkalle laskettujen tasoitusaikojen mukaisesti. Jos kaikki veneet purjehtisivat 'yhtä hyvin', ovat ne jossakin Emäsalon itäpuolella samaan aikaan. Tästä eteenpäin nopeimpien veneiden sopii odottaa menevän kärkeen ja seilaavan maaliin ennen muita. Lopullisen tuloksen laskemiseen käytetään koko reitin purjehdusaikaa.

Kalenteri ja tapahtumat

tammikuu 2019
M T K T P L S
1 2 3 4 5 6
7 8 9 10 11 12 13
14 15 16 17 18 19 20
21 22 23 24 25 26 27
28 29 30 31
ma marras 26 @18:00 - 09:00PM
Syyskokous
ti tammi 15 @18:00 -
CEVNI-kurssi
ti tammi 15 @18:00 -
CEVNI-kurssi
la maalis 02 @10:00 -
Talvipäivät Pyysaaressa
ma maalis 18 @18:00 - 12:00AM
CEVNI-kurssi
ti maalis 19 @18:00 - 12:00AM
CEVNI-kurssi
la huhti 27 @10:00 -
Kevätsiivoustalkoot 27.4.
la huhti 27 @10:00 -
Kevätsiivoustalkoot 27.4.
ke touko 08 @18:00 -
Köysikurssi 8.5.
ke touko 15 @18:00 -
Köysikurssi 15.5.

 

Facebook Suomen Purjehdus ja Veneily Työväen Urheiluliitto ry